lauantai 20. elokuuta 2016

Karhunvadelmajuustokakku lasissa

Karhunvatukat ovat suosikkini joten päädyin tekemään niistä juustokakkuja jälkiruokatyylillä.

Allergia-asiaa: 
Näistä jälkiruuista saa laktoosittomia valitsemalla leivontaan laktoosittoman vipsikerman sekä esimerkiksi Granolon laktoosittoman mascarponen ja jättämällä valkosuklaasydämet pois. Gluteeniton versio syntyy käyttämällä gluteenittomia Digestivejä.



Ohje

(4 annosta)

2 rasiaa (á 125 g) karhunvadelmia
4 Digestive -keksiä

Juustokakkumassa
250g mascarponea
1dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
2 rkl tomusokeria
1 rkl vihreää teetä (tai muuta nestettä)

Koristeluun 
Mintun lehtiä
Valkosuklaa sydämiä

Murskaa Digestive-keksit ja jaa seos tasan 4 lasin pohjalle. Keksimuruun saa jäädä isojakin muruja. 

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. 

Sekoita mascarpone ja sokerit. Lisää seokseen kermavaahto ja sekoita tasaiseksi. Lisää seokseen vielä vihreä tee, jotta massa ohenee vähän.  Ohentamiseen voi makunsa mukaan käyttää mehua, maitoa tai vaikkapa vettä.

Jaa puolet juustokakkumassasta laseihin. 

Jätä 12 karhunvadelmaa kokonaiseksi koristelua varten ja puolita loput. Jaa puolitetut karhunvadelmat laseihin juustokakkumassan pälle. Ja jaa vielä loppu juustokakkumassa laseihin. 

Laita jokaiseen lasiin pinnalle 3 karhunvadelmaa, mintunlehtiä ja muutama valkosuklaa sydän. 

Jälkiruoan kannattaa antaa levätä jääkaapissa vähintään tunti ennen tarjoilua, mutta nämä kannattaa tarjoilla kuitenkin samana päivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti