sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Porkkanakakku

Pidän porkkanakakun muunneltavuudesta. Siitä saa helposti tehtyä täytekakun, mutta se on todella hyvää myös sellaisenaan sulatejuustokuorrutteella.

Allergia-asiaa:

Laktoosittomaan kakkuun tarvitset laktoositonta voita, maitoa ja sulate/tuorejuustoa. Nämä raaka-aineet löytyvät lähestulkoon jokaisesta lähikaupasta.

 

 Pohja

 

200 g voita 
2½ dl sokeria
3 dl (150 g) hienoksi raastettua porkkanaa
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa 
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kanelia

Kuorrute

 

100 g maustamatonta sulatejuustoa tai tuorejuustoa
50 g voita
1 rkl maitoa 
4 dl (240 g) tomusokeria 
1 rkl vaniljasokeria


Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Tee ensin pohja. Sulata voi. Lisää voisulaan sokeri ja sekoita tasaiseksi. 

Lisää seokseen porkkanaraaste ja munat yksitellen vatkaten. 

Yhdistä kuivat aineet keskenään, lisää ne taikinaan ja sekoita hyvin.

Kaada taikina kakkuvuokaan (n. 24 cm) ja paista kakku uunin alaosassa 40 - 45 min. 

Anna kakun jäähtyä hiukan ennen kumoamista.

Mittaa kattilaan sulatejuusto, voi ja maito. Kuumenna hitaasti liedellä, kunnes sulatejuusto ja voi ovat sulaneet. Sekoita tasaiseksi sähkövatkaimella. 

Lisää siivilöity tomusokeri pienissä erissä koko ajan sekoittaen. 

Nosta kattila pois levyltä ja lisää vaniljasokeri.

Kostuta kakku halutessasi ennen kuorruttamista 1 dl:lla täysmehua.

Levitä lämmin kuorrute kakun päälle. Koristeeksi voi ripotella halutessaan esimerkiksi pähkinärouhetta tai vaikkapa kookoslastuja.

Tarjoile kun kuorrutus on kovettunut.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti