tiistai 27. marraskuuta 2018

Rahkamarjapiirakka

Tämä on ehdoton suosikkini talvisin, sillä reseptissä voi hyvin käyttää pakastemarjoja. Reseptiin sopivat mitkä tahansa marjat, joko itsekseen tai vaikkapa mustikka ja vadelma yhdessä.

Allergia-asiaa:

Laktoosittomaan piirakkaan valitaan laktoosittomat maitotuotteet (voi, rahka ja kerma).


Murotaikina

100 g voita tai margariinia
½ dl sokeria
1 muna
2 dl venhäjauhoja
1 tl leivinjauhetta


Täyte

n. 4 dl (pakaste)marjoja
2 dl kermaa (mikä tahansa kerma käy)
200 g rahkaa (joko maustettua tai maitorahkaa)
2 munaa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria


Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Valmista pohja.
Punnitse voi kulhoon ja paloittele kuutioiksi.
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää vaahtoon kananmuna voimakkaasti vatkaten.
Sekoita lopuksi jauhot kaapimella.

Levitä murotaikina piirakkavuoan (n. 27 cm) pohjalle ja reunoille ja laita pohja jääkaappiin odottamaan.

Valmista täyte.
Riko munien rakenne kulhossa.
Lisää joukkoon rahka, sokerit ja kerma. Sekoita tasaiseksi.

Ota piirakkapohja jääkaapista ja kaada (jäiset) marjat pohjan päälle.
Kaada rahkatäyte marjojen päälle.



Paista uunin keskitasossa n. 30 min.

HUOM! Jos käytät tuoreita marjoja, paistoaika on lyhyempi kuin jäisten pakastemarjojen kohdalla.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti